Top Social

Image Slider

VINKKEJÄ ROOMAAN

lauantai 29. syyskuuta 2018
Ajattelin tulla höpötteleen teille vielä toistamiseen meidän edellisestä Rooman matkasta. Kuvattua tuli todella paljon ja halusinkin tulla mainitsemaan ja antamaan vielä muutamia vinkkejä liittyen matkaan Roomassa. Rooma oli ehdottomasti yks ihanimmista paikoista missä oon koskaan käynyt. Lisäksi siellä tuntee olonsa niin kotoisaksi, kun ihmiset on niin ystävällisiä ja käyttäytyy tuttavallisesti hyvänmaun mukaisesti toisilleen. Sitä vaan tuntuu niinkuin olisi ollut täällä ennenkin.


Piazza del Popolo aukio oli tosi tunnelmallinen levähdyspaikka, kun oltiin kävellen kierretty paikallisia nähtävyyksiä ja oltiin menossa kohti Terrazza del Pincio :n näköalatasannetta. Näköalatasanne sijaitsee ihan aukion laidalla, kun kiipeää suuren kukkulan laelle. Tuolla kuvassa vasemmalla näkyy oranssi ravintolan katos - siellä me käytiin lasillisilla ja oli muuten ihastuttava paikka sijainniltaan istuskella nauttien tän aukion näkymistä. Kaikki Canova -ravintolan pöydät oli järjestetty kohti aukiota eli hyvät näkymät on jokaiselle taattu! Aukion laidalla sijaitsee myös tunnettu Leonardo da Vinci - museo. Me jätettiin siellä tälläkertaa käymättä, mutta ehdottomasti aion siellä vielä jokukerta vierailla. Varmasti vierailemisen arvoinen paikka!


Fontana di Trevi vaan on mykistävä. Fiilis tän ympärillä on uskomaton turistien määrästä huolimatta. Paikka oli tarkoin vartioitu ja sen ympäristöä seurailtiin aktiivisesti paikallisen virkavallan puolesta. Ja eihän Italialaista jätskiä paikallisesta Gelatosta voinut olla hakematta suihkulähteelle tultaessa. Heitettiin yhdessä Juuson kans kolikot Fontana di Treviin, koska uskomuksen mukaan Roomaan ei ole palaamista - jos ei uhraa lanttia Fontana di Treville. Ootteko muuten kuullut, että huhujen mukaan Rooman kaupunki tienaisi onnenkolikoilla jotain 500 000 euroa vuodessa. Oli se sitten totta tai ei, mutta paljon varmasti - koska paikka suorastaan kuhisee turisteja aamusta iltaan.


Satuttiin laskelmoimatta sen enempää Colosseumille ja sen ympäristöön auringonlaskun aikaan. Tunnelma oli ihan täydellinen näin ensimmäiseksi illaksi Roomassa, enkä voinut olla valokuvaamatta vaan kaikkee sitä ympäristöä auringonlaskun keskellä. Niin sievää, kattokaa tota vaaleanpunaista taivasta. Rooma on todella romanttinen kaupunki, oli ihan täydellinen valinta vuosipäivän viettoa ajatellen.


Ristorante Massenzio Ai Fori - Largo Corrado Ricci 2, 00184 Roma
Lähellä Roman Forumia sijaitseva ravintola oli kans yks meidän viikonloppu matkan suosikkipaikoista. Saatiin todella hyvää palvelua ja pizza oli kyllä parasta, mitä ollaan mahdollisesti päästy ikinä syömään. Viini tuotiin pullon kera pöytään ja sitä sai maistaa ennen lopullista valintaa. Paikallinen valkoviini oli kyllä hyvää. Henkilökunta oli tosi ystävällistä ja otti asiakkaat lämpimästi vastaan. Juuso tilasi ison oluen, niin sellasen se todella sai! Oh gaad, mut tää oli kyllä hauska ilta kaikenkaikkiaan. Matkustamisen ja Colosseumin vierailun jälkeen just sopiva illallispaikka meille. Suosittelen!






La Rinascente - Via del Tritone, 61, 00187 Roma RM, Italy
Käytiin Roomassa tän kauppakeskuksen kattoterassilla ihailemassa näköalaa ympäri kaupunkia. Kauppakeskus itsessään oli täynnä eri merkkien osastoja ja koostuikin lähinnä tunnetuista luksusmerkeistä ja heidän valikoimistaan. Roomaa kannattaa käydä ihailemassa vähintään kerran yläilmasta käsin. Täällä kattoterassilla oli Up Sunset Bar, jossa oli mahdollista viettää iltaa ja käydä drinkeillä puoleenyöhön saakka. Me tyydyttiin tähän näköalaan tälläkertaa, mutta varsin kiva paikka myös istuskeluun!



Colosseum oli todellakin näkemisen arvoinen. Me kierrettiin tätä aluetta melko laajalti läpi ja tunnelma auringonlaskun aikaan alkuillasta oli varsin ihastuttava. Aikaa oltais saatu kulumaan varmasti enemmänkin, mutta nälkä alkoi olla - johtuen päivän matkustamisesta ja edeltävistä askelmääristä. Päätettiin sitten etsii hyvä paikallinen pizzapaikka. Aiemmin postauksessa heitinkin teille vinkkiä siitä, mihin kannattaa suunnata jos täälläpäin olette!

Colosseumin ympäristössä oli paljon yksittäisiä kaupustelijoita ja nähtävyys aiheisten taideteosten myyjiä. Oli ihanaa vaan kävellä fiiliksen mukaan välittämättä sen enempää kellosta tai aikatauluista. Se on ehdottomasti lomilla se paras juttu, ettei sulla oo koskaan kiire minnekään. Pitäs olla aina joustovaraa suunnitelmissa sen verran, ettei tarvi kiirehtiä tai murehtia sitä, miten ehtii kaikkialla käydä. Me jätettiin tälläkertaa suoraan Vatikaani käymättä, koska aikaa Roomalle oli ainoastaan viikonlopun verran ja siellä haluttais kauheesti vierailla mm. Pietarin kirkossa ja sen kupolissa. Toisella kertaa sitten tämä!

Rakastan vanhoja ja värikkäitä rakennuksia. Aina kun tällaisia tulee vastaan oli ne sitten kirkkoja tai asuintaloja, mitä tahansa - mulla iskee pakonomainen tarve jäädä kuvailemaan niitä. Kyllä euroopassa vaan on osattu rakentaa vaikka minkälaisia rakennuksia ja ne saa mut innostumaan kerta toisensa jälkeen. Niin pikkutarkkoja ja kauniita yksityiskohtia. Kooltaan todella suuria. Kattokaa nyt, miten kaunis pelkästään tää turkoosin värinen ovi on! Niin ihana paikka ottaa muutamat kuvat ja pysähtyä vaan ihasteleen Italialaista arkkitehtuuria.


X Tää kuva on otettu: Terrazza del Pinciolta


Roadhouse Grill steakhouse - Via Marsala, 27, 00185 Roma RM, Italy
Jälleeen suosittelen vaan seuraavaa ruokapaikkaa! Rooman Terminin asemalla sijaitseva ravintola oli kyllä ihan huippu paikka. Tilattiin yhteinen annos, joka oli suunniteltu kahdelle hengelle. Siihen kuului erilaisia lihoja ja makkaraan n. 1kg edestä sekä valinnaiset perunat lisukkeiksi molemmille toiveiden mukaan. Valinnan varaa oli listalla paljon, mut päätettiin kokeilla tällaista yhteisannosta. Lihat olivat todella hyviä, mut samoin nää maalaisranskalaiset. Ihan super hyviä! Hintaa tälle koko reissulle juomineen tuli n. 45 e, joten ei todellakaan pahanhintaista suhteessa määrään mitä siihen hintaan sai. Henkilökunta todella ystävällistä ja ruoan sai todella nopeasti. Toivottavasti päästään vielä toisenkin kerran joskus nauttiin tän paikan antimista, kyllä kelpasi!



Kuvasaldo reissulta on ihan valtava suhteutettuna lyhyeen oleskeluaikaan eli viikonloppuun Roomassa. Jouduttiin käydä ostamassa kirjakaupasta mulle toinen muistikorttikin kameraan, koska tallennustila pääsi loppumaan kesken meidän kiertelyiden. Onneksi Juuso on niin ihana et ymmärtää miten tärkeää mulle on valokuvata meidän matkoilla ja auttoi mua löytämään oikeanlaisen uuden muistikortin, joten ongelma oli korjattu!

En voinut jättää puhelimenkaan varaan, koska akku vähissä kuljettiin usein jokatapauksessa. Meillä tuli käytettyä paljon puhelimia apuna karttaan liittyvissä asioissa, ostospaikkojen löytämiseen, hotellille suunnistamiseen, julkiseen liikenteeseen, pankin käyttöön yms. Onneksi netin käyttö Euroopan sisällä kuuluu meidän puhepaketteihin, niin ei tarvi sen kummemmin rajoittaa käyttöä vaan voi huolettomammin käyttää puhelimia tarpeen mukaan. Kyllä tää matkustaminen on niin paljon helpompaa, kun kartat ja muut tiedot löytää puhelimesta, eikä tarvitse kulkea kartta kädessä kaikkialla. Mut hei, tähän kuvaan tiivistettynä - nautin matkasta ihan todella paljon eikä Rooma pettänyt meitä miltään osin. Suosittelen ihan kaikille! Niin kaunista ja romanttista, oli ihan täydellinen kohde meidän vuosipäivän vietolle. <3


KINKKU - TOMAATTI - RUCOLA MUNAKAS

keskiviikko 19. syyskuuta 2018
Eilen illalla mulle iski leivonta / ruoanlaitto vimma ja hetken mietiskelyn jälkeen aloin tehdä munakasta. Mä en itse voi sietää kananmunan makua sellaisenaan, joten tiesin ettei mulla tuu syötyä itsellä munakasta täytteistä tai sen ulkonäöstä huolimatta, mutta päätin tehdä sitä jokatapauksessa miesystävälleni ja tais sitä meidän Kirokin muutaman palan haukata! Tuoksui ja näytti tosi herkulliselta omaan silmään ja kommenttina sainkin, että tulee välissä jopa pitsa mieleen - liittyen vahvasti yrttimausteen käyttöön eli oreganoon. 


Munakkaaseen tarvitset:
- Kananmunia 6-8 kpl
- Miniluumu tomaatteja
- Rucolaa
- Kinkkua 1 dl verran
- Ruokakermaa 1 dl
- Juustoraastetta 0.5 dl
- Mausteita: Suolaa & mustapippuria o.5 tl sekä oreganoa munakkaan päälle 2 tl

Ohje: 
Sekoita munien rakenne rikki kulhossa. Lisää kerma, kinkkukuutiot, pienittyjä rucolan lehtiä kourallinen ja mausteista suola ja pippuri. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun / voideltuun vuokaan. Lisää pinnalle juustoraaste ja oreganoa, voit säädellä näiden määrää myös omaan mieleen sopivaksi. Kypsennä sitten 200 'C uunissa, keskitasolla, 15 - 20 minuuttia yhteensä. Lisää välissä tomaatit. Voit lisätä vielä lämpimän munakkaan päälle halutessasi muutaman rucolan lehden koristamaan kokonaisuutta.

VINKKI ! Kannattaa kypsentää ensin n. 10 minuuttia, jonka jälkeen lisätä puolitetut miniluumu tomaatit. Sitten paistaa vielä 5-10 minuuttia, kunnes munakas on valmis. Jos haluat lisätä rucolan lehtiä vielä munakkaan päälle, kannattaa lisätä ne vielä kun munakas on lämmin.